Näin vauhdikkaita jugend-tapetteja löytyi yläkerrasta muiden kerrosten alta. Kuuskytluku on ollut ihan kesy kerros tämän talon arkeologiassa ensimmäiseen verrattuna. Täällä on ollut upouutena talona vihreä huone, turkoosi huone, punainen huone ja yläkerta iloisessa viidakkokuosissa. Lattiassa on ollut ruskeaksi maalattu lankkulattia, ovet ovat olleet vihreitä.Iloista porukkaa on mahtanut olla se nahkatehtailijan perhe, joka tämän aikoinaan rakennutti kesähuvilakseen. Kuusikymmenluvun juristiperhe tyytyi sävyttämään talon suolakurkunvihreällä ja kellanruskealla turkoosilla maustettuna, se meidät hurmasi viisi vuotta sitten, kun täällä kävimme eräänä loskaisena kevätpäivänä tutustumassa. Minun ensimmäinen ääneen lausuttu ajatukseni tästä rakennuksesta olikin "lähdetään pois."
Talo ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Tai oli ja ei ollut. Eteisessä haisi kosteus, sisälle oli jäänyt edesmenneen vanhuksen ominaishaju. Kaikki näytti siltä, että inhotti edes koskea, pinttyneeltä. Hautajaisvalokuvat tuijottivat tuikeasti olohuoneen pöydällä. Tutkimaan tullut putkimies purskahti nauruun nähdessä keskuslämmitysjärjestelmän. Lattiassa ja seinillä oli kosteusläikkiä, kuntokartoitus oli epäilevä. Mutta huoneet olivat korkeat, huonejako hauska, kaakeliuuni hieno, pönttöuunit tallella, muovimattojen alapuolella pilkisti vanha lankkulattia. Ja kai me vain olimme seikkailun tarpeessa. Joten sukulaisten epäuskosta huolimatta me otimme isomman lainan kuin olimme suunnitelleet ja ostimme itsellemme projektin.
Ensimmäinen yö talossa oli säikky. Keskuslämmitys napsahteli, minä nukuin valot päällä, koska pelkäsin edesmenneen asukkaan tulevan huhuilemaan naamani eteen heti, kun suljen silmäni. Pitkään olin tuntevani jonkun tuijottavan selkääni, jos istuin selin huoneeseen. Mutta asteittain talo on tullut ihan ikiomaksi. Yläkerta tuntuu edelleenkin joidenkin vieraiden ihmisten kodilta, mutta enköhän sinnekin vielä pesiydy.
Viisasta olisi silloin aikoinaan ollut vain siivota hyvin ja vaikkapa muuttaa yläkertaan sillä aikaa, kun alakertaa kunnostetaan. Mutta me halusimme repiä ja rapsuttaa kaiken kuluneen ja pinttyneen pois, että voisimme kotiutua. Huone huoneelta raivasimme ja edelleenkin raivaamme asuinalaa. Kaksi lasta remontin aikana syntynyttä lasta ei ole ollut este, mutta totisesti se on ollut hidaste.
3 kommenttia:
Eikö olekin :) Ihan sai tosissaan miettiä ja varmasti jäi paljon poiskin asioita,ei vaan tullut mieleen!
No mutta,tosi reteet tapetit olette löytäneet :) Itse olen miettinyt samanlaista juttua omaan blogiini,mutten ole vielä saanut sitä aikaiseksi.Nyt kun tuli vuosi täyteen tätä "kummallista" elämää tässä talossa ;)Joku päivä sen vielä kirjoitan!Löysin aika paljon vastaavia fiiliksiä sulta kuin mullakin oli ja on edelleen :)
Kuulostaa ihanalta tuo teidän taloprojekti - vaikka uskon kyllä ettei se siltä ole aina tuntunut. Jotain tuollaista haluaisin itsekin joskus tehdä, mutta ehkäpä tyydyn haaveilemaan uudesta, vanhan tyylisestä talosta - sillä tavalla pääsee laiska vähän helpommalla.
T: Keltaisen talon väki
Voisin kirjoittaa pitkän selostuksen aiheesta kannattaako hankkia vanha, kunnostettava talo, osaksi katkerana, osaksi silmät innosta loistaen :)
Kaipa tätä voi jo nimittää elämäntavaksi, mutta tuskin olisimme koskaan valinneet tätä, jos olisimme arvanneet, kuinka paljon työtä ja aikaa tämä meiltä vaatii...
*usein uudesta ja toimivasta talosta haaveillut, mutta jälleen hyviä puolia omastaan löytänyt*
Lähetä kommentti